Keuruulla meneillään oleva kouluhanke on kaupungin historian suurin. Koulukampuksen rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 2014 hankkeen pääurakoitsijan, Rakennusliike U. Lipsanen Oy:n projektinjohtourakkana.
Kolmeen eri vaiheeseen jaetun urakan ensimmäinen vaihe, varhaiskasvatuksen toimitilat, otettiin käyttöön vuoden 2016 karkauspäivänä. Aurinkolinnaksi nimettyyn rakennukseen sijoittuivat 120-paikkainen päiväkoti, esiopetustilat sekä tilat iltapäiväkerhotoimintaan ja vammaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Aurinkolinnan valmistustuttua hankkeessa paneudutaan täysillä jo pitkälle rinnakkain edenneeseen, ns. Kivikoulun laajennusosan rakentamiseen. Sen on määrä valmistua lokakuussa 2016. Keuruun ala-asteen Kivikoulun uuteen laajennusosaan tulee 14 luokkatilaa, liikuntasali sekä myös ala- ja yläkoululaisten yhteiset teknisen työn, tekstiilityön ja kotitalouden opetustilat, jotka tulevat olemaan tehokkaasti myös Kansalaisopiston, yhdistysten ja urheiluseurojen käytössä iltaisin ja viikonloppuisin.
Viimeisessä vaiheessa viimeistellään piha sekä liikenne- ja paikoitusalueet. Kaikki on valmista syksyyn 2017 mennessä.
Hankkeen kustannusarvio on kokonaisuudessaan 17,9 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatuksen uudisrakennus tulee olemaan kooltaan noin 2 800 bruttoneliömetriä ja alakoulun laajennus noin 4 800 bruttoneliömetriä. Arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtipalvelu Oy Jyväskylä. Rakennuttajakonsulttina toimii Wise Group Finland Oy, jonka käsialaa on myös
kohteen rakennesuunnittelu.
Draivi päällä
”Meillä Keuruulla on draivi päällä”, lohkaisee Hannu Mars, joka on toiminut Keuruun kaupunginjohtajana vuoden 2016 helmikuun alusta alkaen.
”Viimeisen kuuden tilikauden aikana Keuruu on kuntana investoinut noin 43 miljoonaa euroa, ja konsernina samana aikana noin sata miljoonaa.
”Koulumäellä käy lapsia, koulun opettajia, henkilökuntaa sekä iltakäyttäjiä yli tuhat henkilöä joka päivä. Se tarkoittaa kymmentä prosenttia koko Keuruun väestön määrästä”, laskee Hannu Mars.
”Kouluhanke on selkeä merkki siitä, että Keuruulle uskotaan siihen, että jatkossakin tulevia sukupolvia kasvavassa määrin tulee. Siihen on panostettu, sanoo Keuruun tekninen johtaja Janne Teeriaho.
”Vaikka kouluverkko onkin nyt vahvasti esillä, on Keuruulla huolehdittu kaikista ikäryhmistä, aina vauvasta vaariin, myös erityisryhmistä. Rakenteet ovat keskeisiltä osiltaan kunnossa.”
”Hankettamme viedään eteenpäin projektinjohtourakkana, jossa suunnitelmia skarpataan koko ajan. Viedessään eteenpäin hanketta Lipsanen tekee samalla kehitystyötä yhdessä rakennuttajan, tilaajan ja käyttäjien kanssa, sekä etsii edullisempia ratkaisuja” Teeriaho toteaa.
”Käyttäjä on jatkuvasti mukana prosessissa ja jatkuva vuoropuhelu on päällä.”
”Näyttää hyvältä. Olemme pysyneet aikataulussa, ja vielä budjetissa”, Teeriaho sanoo.