Sito Oy ja Wise Group Finland Oy yhdistyivät vuodenvaihteessa 2017-18. Fuusiossa syntynyt Sitowise on Suomen kolmanneksi suurin rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto, suurin kotimaisessa omistuksessa oleva. Sitowise työllistää noin 1200 henkilöä. Fuusion myötä Wisen rakennusalan osaaminen on saanut rinnalleen Siton vahvan infran, liikenteen, maankäytön ja ympäristön tietotaidon.
Jyväskylän Wise Groupissa ryhdyttiin vakavasti pohtimaan toimitila-asiaa jo syksyllä 2016. ”Katselimme valmiita tyhjiä tiloja, mutta aina niissä oli omat rajoitteensa”, kertoo Sitowisen aluejohtaja Petri Seppänen. Ykkösvaihtoehdoksi nousi Länsiväylän varteen rakennettava uudisrakennus. ”Varsinkin, kun saamme suunnitella tilat toimintaamme sopivaksi”, perustelee Seppänen valintaa. ”Tänne on helppo tulla. Myös paikoitustilaa tulee riittävästi.”
Nykyaikainen monitilatoimisto
Sitowise tulee saamaan käyttöönsä Länsiväylän kiinteistössä koko toisen kerroksen.
”Ensin lähtökohtanamme oli toteuttaa toimistomme paljolti samaan malliin kuin nykyiset toimitilamme, jossa on sekä omia huoneita että ryhmähuoneita”, sanoo Seppänen.
Tutustuttuaan kesällä valmistuneeseen Sitowisen paljon positiivista palautetta saaneeseen Espoon Säterinportin monitilatoimistoon jyväskyläläiset päätyivät kehittämään uutta tilaa saman hengen mukaisesti.
”Toki ei menty ihan niin pitkälle.”
”Länsiväylän toimistoomme tulee avoimen tilan lisäksi ryhmätyö- ja vetäytymistiloja sekä monitilatoimistoon liittyviä hiljaisen työn tiloja ja omia huoneita päälliköille”, Seppänen kuvailee tilaratkaisuja, jotka on suunniteltu yrityksen erityyppisiin työtehtäviin soveltuviksi.
”Talon tekniikka on suunniteltu niin, että tarpeen mukaan huoneistoon on tehtävissä tilamuutoksia.”
Kohti entistä kokonaisvaltaisempia rakennushankkeita
Jyväskylän talonrakennus- ja infra-alan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja tarjoavassa Sitowisessä työskentelee lähes 60 alan ammattilaista. Uuteen toimipisteeseen tulee noin 80 istumapaikkaa.
”Jokaisessa rakennushankkeessa tarvitaan aina myös infraosaamista”, tähdentää Petri Seppänen. Hän pitää nyt toteutunutta fuusiota tervetulleena, sillä se mahdollistaa entistä kokonaisvaltaisempien palvelujen tarjoamisen.
”On työkantaa tasaavaa, kun työn alla on pidempiaikaisia, monta vuotta kestäviä aluehankkeita.”
”Syyskuun alussa aloitti Jyväskylän toimipisteen ensimmäinen infrapuolen osaaja. Lähiaikoina tavoitteenamme on rekrytoida useita uusia infrapuolen osaajaa”, paljastaa Petri Seppänen ja kertoo Sitowisessä lisääntyneen hankkeet, joissa yritys on valittu koko alueen suunnittelijaksi.
Yhteistyö toimii
”Lipsasen kanssa ollut vuosien saatossa paljon yhteistyötä. Monen julkisen hankkeen kautta yrityksen toimintatavat ovat tulleet tutuiksi”, sanoo Sitowisen aluejohtaja Petri Seppänen.
”Hyvin on toiminut yhteistyö.”
”Julkisissa hankkeissa aina toivoo, että kohteeseen valikoituisi sellaiset urakoitsijat, joiden kanssa on helppo toimia.”